Vielä viimeinen!

En ole kovinkaan aktiivinen tietokoneella kävijä, siispä unohdin blogikirjoituksen deadlinen kokonaan.. Onneksi löysin kuitenkin mielenkiintoista jutun juurta ja tässä sitä on, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Satuinpa lukemaan Talentian jäsenlehteä (no.9/2013) ja sieltä mielenkiintoisen haastattelun vannoutuneesta sosiaalialan ammattilaisesta, Ritva Heimanista (s. 36, "Olen saamapuolella"). Heiman on toiminut aikuissosiaalityön parissa vuodesta 1974, ja jäi viime elokuussa eläkkeelle. Jutussa kerrotaan hänen mittavasta urastaan aina psykiatrisen sairaalan työntekijästä sosiaalityön johtajaksi. Heiman on toiminut myös aktiivinen toimija ammattiyhdistyksissä.

Pohdin tätä sote-uudistusta ja muutenkin muuttuvaa yhteiskuntaa. Pohdin päättäjiä, jotka toimivat kuntatasolta eduskuntaan, ja merkitsevät lakikirjaan asetuksia, jotka vaikuttavat suurimmalta osin nimenomaan muiden elämään, eivät heidän omaansa. Miten he tietävät?

Haastattelun luettuani minusta tuntuu, että Heiman on nähnyt kaiken. Nousukaudet, lamat ja lakiuudistukset. Hän omaa korvaamattoman tietopohjan sosiaalityön ytimestä ja pitkältä aikaväliltä. Hän osaa tarkastella asiaa työntekijän ja asiakkaan näkökulmista.


Minusta olisi ihanaa, jos hallitus ja muutkin päättävät tahot kuulisivat juuri tämänkaltaisia ihmisiä. Heimanilla on pakko olla luja usko ja etiikka liittyen ajamaansa asiaan, mutta samalla uskon hänen omaavan hyvinkin realistisen kuvan myös sosiaalialan taloudellisesta puolesta. Juuri tätä keskustelu sosiaalialan uudistuksista minusta tarvitsee: realismia.

Täsä se ny oli! - Blogin loppupohdintaa

Joululoman alkuun on hyvä päättää tämäkin blogi.

Aluksi sopivien uutisten ja oman kirjoitustyylin löytäminen saattoi tuntua hankalalta, mutta loppua kohden vauhtimme kasvoi. Uutisointi aikuissosiaalityöstä on paikoitellen melko negatiivista ja pyörii hyvin paljon etuuksien ja muiden raha-asioiden ympärillä.

Välillä piti tekstejä lukea moneen kertaan, että ymmärsi mistä puhutaan ja taustatyötä piti tehdä esimerkiksi Sote-tekstin kanssa. Hyvää tuskaisissa tunneissa oli, että oppi paljon sosiaalialasta. Tehtävän myötä rupesi herkemmin löytämään sosiaalialaa koskevia uutisia ja niistä kiinnostui yhä enemmän. Myös aiheista jotka eivät liittyneet omaan blogiimme.

Toivottavasti joku muukin sai teksteistämme edes muutamia uusia ajatuksia ja näkökulmia.

- Elina, Sini, Paiju & Meri

Lisää hintaa asunnoille

Jonkin aikaa sitten Iltalehden sivuilla törmäsin uutiseen, joka kertoi että jälleen kerran asuntojen hinnat ovat nousseet. Aika nopeasti uutinen sai aikaan suuria tunteita, ja useat kaverinikin olivat kommentoineet asiaa sosiaalisessa mediassa. Onneksi on olemassa halvempia asumisvaihtoehtoja, jotka mahdollistaa sen, että juuri ja juuri voi pienen asunnon ehkä itsekin mahdollisesti hankkia. Todellisuus kuitenkin tuntuu olevan se, että asuntojen hintojen noustessa ei yleiset tuet riitä kohta enää kattamaan kaikkija asumismenoja jotka jatkaa nousuaan.  Lohduttavaa kuitenkin on, että hintojen nousu on lähinnä koskenut pääkaupunkiseutua ja on hiipumassa. Jes!

If you want the American dream, go to Finland

Luin äskettäin erittäin mielenkiintoisen Blake Fleetwoodin kirjoittaman blogitekstin, joka herätti mielenkiintoni otsikolla ”If you want the american dream, go to Finland”. Fleetwood avaa kirjoituksessaan amerikkalaisten unelman olevan yhtenäinen mahdollisuus kaikille, mahdollisuus menestyä ahkeruudella.

Suomen sosiaalijärjestelmä on saanut viime aikoina paljon negatiivista julkisuutta ja teksti avasi mielestäni aivan uudella tavalla kansainvälisesti sitä, kuinka paljon hyvää sosiaalijärjestelmässämme on. Suurimpana pointtina nimenomaan nousi, kuinka esimerkiksi yhdysvalloissa varakkuus määrää hyvin paljon, kuinka hyvin tulet elämässäsi pärjäämään, ennen kuin se on edes päässyt kunnolla alkamaankaan ja kuinka Suomessa perheen varallisuudesta huolimatta, kaikilla on tasavertaisemmat lähtökohdat oman elämän luomiseen. Kirjoittaja painottaa etenkin Suomen koulutusjärjestelmää, mutta puhuu myös yleisesti keskimääräisen hyvästä elintasosta ja siihen vaikuttavista muista tekijöistä.

Kirjoittaja nostaa esille Suomen loistavan menestyksen kansainvälisissä PISA testeissä ja kuinka kaikilla on yhtenäinen oikeus koulunkäyntiin ja kuinka toisin kuin yhdysvalloissa, ei ole esimerkiksi yksityiskouluja tai korkeita lukuvuosimaksuja ja kuinka koulutuksessa painotetaan yhteistyötä, ei kilpailua. Tällöin jokaisella on mahdollisuus kouluttautua ja pärjätä koulussa tasavertaisesti. Kirjoittaja myös tuo esille, kuinka Suomi on yksi maailman onnellisimmista maista ja kuinka onnellisuus ja koulutus mahdollistaa paremman yhteiskunnan rakentamista. 

Usein kiinnitetään huomiota liian paljon niihin asioihin, jotka ovat huonosti ja mitä meiltä uupuu. Tottakai kehitettävää on ja on hyvä että keskustelua käydään, mutta kaiken kaikkiaan on hyvä muistaa, että etenkin näin kansainvälisesti verrattuna ja Blake Fleetwoodin blogitekstin luettuaan voi mieleen hiipiä helpostikin ajatus, että meillähän menee aika hyvin. 

Haukuin sossua kusipääksi

Rosa Meriläinen nostaa esille Helsingin Sanomissa julkaistussa kolumnissaan "Haukuin sossua kusipääksi", sosiaalityön yleisten ennakkoluulojen vaikutusta niin puolin kuin toisin. Hän nostaa esille tekstissään sen, kuinka hänen sosiaalityötä tehnyt ystävänsä oli sanonut, että miten yllättävää oli, kuinka moni vaikeassa ja ahdistavassa tilanteessa oleva asiakas suhtautui työntekijöihin vihamielisesti ja torjuvasti. Hän myös toteaa, ettei asiaa välttämättä ainakaan auta kanssakansalaisten tympeä ja leimaava suhtautuminen sosiaalityön asiakkaisiin. Hän tuo esiin tärkeän pointin siitä, millaisia mielikuvia ja ennakkoluuloja usein ihmisillä on niin sosiaalityön asiakkaisiin kuin työntekijöihinkin.

Meriläinen tuo mielestäni hyvin esille, kuinka Suomessa kulttuurille tyypillistä on ajattelutapa ”jokainen on oman onnensa seppä” ja näin ollen ihmisten kohdatessa vaikeuksia, kynnys hakea apua on suuri, sillä helposti tulee tunne, että on itse tehnyt jonkin virheen, vaikka asia ei välttämättä todellakaan näin olisi. Kuten Meriläinenkin kuitenkin toteaa, kaikilla ihmisillä ei koskaan olekaan samoja lähtökohtia, eikä milloinkaan voi tietää, milloin itse joutuu tilanteeseen, jossa apu on välttämätöntä ja tällöin yleinen leimaava tai tympeä suhtautuminen voi aiheuttaa suurta häpeää ja alemmuuden tunnetta, mitä ei kenenkään pitäisi kokea. Tekstistä ilmeneekin, kuinka kierre on vaikea katkaista ja niin sosiaalityön työntekijät, kuin asiakkaatkin ovat samassa veneessä, molempia mollataan, vaikka tosiasiahan on, että järjestelmä on meitä varten ja ikinä ei voi tietää, milloin itse on avun tarpeessa. 

Riittääkö jouluna pelkkä yhdessäolo?

Useimmiten vastaus otsikon kysymykseen on ei - ainakin jos perheessä on alaikäisiä lapsia, joiden joulu on kiinni toinen toistaan isommista lahjakasoista.

YLE uutisoi otsikolla "Elämää on joulun jälkeenkin" jokaisen perheen arkea koskettavasta asiasta: rahasta ja sen puutteesta. Uutista varten oli haastateltu velkaneuvojia, jotka kertoivat, että ihmisille ahdistus ostamisesta ja kuluttamisesta tulee pyhien jälkeen, mikä näkyy kasvavina asiakasmäärinä. Joulun juhlapyhinä uusia asiakkaita ei tule, vaan silloin halutaan kaikesta niukkuudesta huolimatta keskittyä itse juhlaan Joululahjoja hankitaan luottokorteilla, lainoilla ja kulutusluotoilla, jotka ovat sudenkuoppa talous- ja velkaongelmista kärsiville.

Itseäni joulun kulutushysteria on jo vuosia suoraan sanottuna ärsyttänyt ja vaikka lahjojen antaminen ja saaminen ovatkin mukavia asioita, pitäisi kohtuus muistaa kaikessa. Tarvitsevatko alakouluikäiset lapset sittenkään kaikista hienoimpia älypuhelimia? Joidenkin mielestä tarvitsevat, mikä taas luo entistä enemmän paineita talouksiin, joilla tälläisiin ei ole varaa. Kuten haastateltu sosiaalityöntekijä Ritva Nikkilä muistuttaakin, esimerkiksi toimeentulotuessa katsotaan vain välttämättömät kulut, eikä ylimääräistä rahaa joulua varten tule. Onneksi kuitenkin esimerkiksi Hyvä joulumieli-keräys lahjoittaa tänäkin vuonna 70 euron arvoisia lahjakortteja 20 000 vähävaraiselle lapsiperheelle. Raha saattaa toisinaan tuoda onnen - tai vähintäänkin helpotuksen.

Miltä tuntuisi kuolla putkaan?

Luin HS.fi uutisia ja huomioni kiinnittyi tähän yhteen juttuun, jossa kerrotaan miehen kuolleen putkaan Kuopiossa. Helsingin Sanomat kirjoittaa, että mies otettiin säilöön perjantai illalla päihtyneenä. Lauantaina hänet olisi pitänyt päästää pois, mutta hän olikin kuollut.

Miten näin voi tapahtua? Ymmärrän, että vahvasti päihtyneenä on hengenvaarassa, ja jutussa ei valitettavasti kerrota oliko kyse vain alkoholista vai myös esimerkiksi huumausaineista. Silti ajatus putkaan kuolemisesta puistattaa! Eikö miestä kohdeltu ensiapuohjeiden mukaisesti? Eikö poliiseja/vartoijoita ole koulutettu pitämään huolta päihtyneistä ihmisistä? Putkan tarkoitus kai on kuitenkin turvata sekä kansalaisen oma että hänen ympärillään olevien ihmisten turvallisuus? Jos kyseessä oli rankka yliannostus, niin voi olla, ettei tilanteelle olisi voinut mitään tehdä. Juttu kuulostaa kuitenkin siltä, että se olisi kuulunut enemmän terveydenhuollon ammattilaisille, kuin poliisille. Poliisilaitokselta ei ole kommentoitu tapahtunutta.

Nousee esiin myös kysymys, että mitä oltaisiin voitu tehdä aikaisemmin? Kuinka kauan mies on ollut päihteidenkäyttäjä? Onko hän kenties päihderiippuvainen, vai oliko tämä poikkeustilanne? Juttu ei juurikaan avaa tarinaa. Joka tapauksessa luulen, että yhteiskunta olisi voinut -joko nyt tai aiemmin- toimia toisin.

Sosiaaliturva uusiksi

YLE uutisoi aamulla Ajatuspaja Liberan esittämästä mielenkiintoisesta mallista, jonka ideana olisi korvata sosiaalietuuksia jokaisen omalla henkilökohtaisella tilillä, jonne valtio tallettaisi alkupääomaa 20 000 euroa. Esimerkin mukaan tililtä saisi nostaa kuukaudessa 400 euroa, jopa työssäolon aikana. Vastaavasti palkkatulot kerryttäisivät lisää rahaa tilille. Tili korvaisi ainakin opintotuen ja työmarkkinatuen, mahdollisesti pidemmällä aikavälillä myös muut työttömyyteen liittyvät etuudet.

Ideana esitys on mielestäni todella loistava. Kuten sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamokin on uutisessa todennut, se kannustaisi ihmisiä enemmän ja tekisi monesta nykyisessä mallissa huonosti olevasta asiasta (kuten työtulojen ja sosiaalietuuksien yhdistämisestä) helpompaa. Rahat olisivat nopeasti nostettavissa kun niille on käyttöä, eikä erillisiä anomuksia ja odotteluaikoja tarvita. Etuuksien nostaminen ei myöskään olisi millään lailla leimaavaa, koska jokaisella ihmisellä oma tili olisi.

Kiinnostuneena jään seuraamaan mallin synnyttämää keskustelua. Muutokset eivät tapahdu nopeasti, etenkään kun on kyse näinkin isosta järjestelmästä kuin sosiaaliturva, mutta ainakin idea on nyt nostettu esille.

Liian köyhä saamaan toimeentulotukea?

Satuin lukemaan pari viikkoa sitten Ylen uutisia, kun silmille pomppasi otsikko: "Toimeentulotuen saaminen voi tyssätä rahapulaan". Täytyy sanoa, että Yle onnistui herättämään ainakin minun mielenkiintoni, ja oli pakko lukea koko artikkeli.

Uutisen taustalla oli juttu miehestä, joka yritti opiskella työttömyystuen turvin. Koska tuki ei kuitenkaan riittänyt, hän päätti kääntyä sosiaalitoimiston puoleen hakeakseen toimeentulotukea. Toimeentulotukihakemukseen täytyy kuitenkin lisätä ne surullisenkuuluisat liiteet. Esimerkkejä näistä ovat mm. verotodistus ja tiliote.

Verotodistus tulee kaikille kerran vuodessa postitse, joten periaatteessa tässä ei olisi ongelmaa. Uuden todistuksen hakeminen verotoimistosta maksaa 10€, joka ei sekään tuntuisi äkkiseltään olevan sen suurempi ongelma. Varsinkin, jos on kerran itse ilmaisen versionsa kadottanut. Jos ihminen on kuitenkin siinä tilanteessa, että hakee toimeentulotukea, tuo 10€ saattaakin lohkaista suurimman osan päiväbudjetista. Myöskään asunnottomana verotodistusten säilyttäminen ei välttämättä ole se ensimmäinen mielessä oleva asia. Mielenkiintoista minusta tässä on se, että sosiaalitoimistolla olisi oikeudet asiakkaan luvalla hänen verotietoihinsa, mutta sitä ei kuitenkaan haluta (yllätys-yllätys) resurssipulan takia tehdä.

Tähänkö se kaatuu? Sosiaalitoimisto on liian köyhä antamaan toimeentulotukea ihmiselle, jolla on liian vähän rahaa, että voisi sitä itse hakea?